Opintotuen takaisinperintä

Pyyntö opintotuen takaisinperinnän tarkistamisesta jätettävä viimeistään 21.3.


39 800 opiskelijaa sai helmikuussa Kelalta päätösehdotuksen vuoden 2017 opintotuen tulovalvonnan takaisinperinnästä. Jos opiskelija ei ole tyytyväinen ehdotukseen, pyyntö asian uudelleenkäsittelystä on tehtävä Kelalle viimeistään torstaina 21.3.2019.

Opintotuen takaisinperintäehdotukset ovat nimensä mukaisesti päätösehdotuksia, sillä Kelalla ei ole tietoa siitä, mikä osa tuloista on saatu opiskeluaikana. Jos vuositulorajan ylitys johtuu muista kuin opiskeluaikana saaduista tuloista, esimerkiksi valmistumisen jälkeisistä tuloista, maksettava määrä voi pienentyä tai maksettavaa ei tule lainkaan.

Opiskelija voi tehdä Kelalle uudelleenkäsittelypyynnön 21.3.2019 mennessä. Siinä hän antaa selvityksen opinnoistaan ja siitä, milloin vuoden 2017 tulot on saatu. Selvitys on tarpeen, jos opiskelija on vuoden 2017 aikana aloittanut opintonsa, valmistunut tai käyttänyt enimmäistukiaikansa loppuun.

Vapaamuotoisen, kirjallisen uudelleenkäsittelypyynnön voi tehdä Viestit-toiminnolla Kelan asiointipalvelussa www.kela.fi/asiointi, johon kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Viestin aiheeksi on valittava Opiskelijan tuet ja Opintotuen tulovalvonta.

Jos opiskelija ei tee uudelleenkäsittelypyyntöä, takaisin perittävä määrä on maksettava viimeistään 15.4.2019. Maksujärjestelyistä voi neuvotella Kelan perintäkeskuksen kanssa, puh. 020 634 4940. Päätösehdotuksessa on ohjeet siitä, miten opiskelija voi tehdä uudelleenkäsittelypyynnön tai sopia maksujärjestelyistä.

Tulevaisuudessa Kela hyödyntää kansallista tulorekisteriä opintotuen tulovalvonnassa. Kela voi tarkistaa tulorekisteristä, johtuiko vuositulorajan ylitys muuna kuin opiskeluaikana saaduista tuloista. Opiskelijan ei enää tämän jälkeen tarvitse selvittää Kelalle, milloin tulot on saatu.

Kela voi hyödyntää tulorekisteriä vasta vuotta 2019 koskevassa tulovalvonnassa, joka tehdään vuonna 2021. Aiemmin rekisteriä ei voida hyödyntää, koska tulorekisteriin kertyy tietoja vasta vuoden 2019 alusta alkaen.